Grouponin esittelyssä tänään: Ravintola Himshikhar
Vapaavalintaiset nepalilaiset kana- tai kasvisannokset kahdelle tai neljälle alk. vain 16,00€ (arvo jopa 64,00€)
Kun omatekoiset ruoat maustaa suolalla ja pippurilla, voi lopputulosta sanoa maistuvaksi. Makuhermot voi kuitenkin myös räjäyttää nautinnosta, kun antaa ammattikokkien loihtia lautaselle aitoja nepalialaisia makuelämyksiä. Päivän diilillä saat maittavat ja mausteiset vapaavalintaiset kana- tai kasvispääruoat kahdelle Ravintola Himshikharissa vain 16 eurolla (arvo 32 euroa) tai neljälle vain 30 eurolla (arvo 64 euroa).
Ravintola Himshikharin nepalilaisessa keittiössä mausteiden kirjo on mittaamaton. Ruoassa suositaan erilaisia mausteseoksia, kuten inkivääriä ja erilaisia sipuleita. Suosittuja ovat myös curryllä maustetut ruoat. Nepalilainen ruoka on aavistuksen verran naapurimaansa Intian ruokaa miedompaa, mutta pääpiirteissään muuten hyvin samanlaista. Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita Intiasta ja Tiibetistä, joiden kanssa Nepal on ollut pitkään vuorovaikutuksessa. Ruoka on täyttävää, mutta ruokien rasvaprosentti on alhainen. Menulta löytyy muun muassa kasvispyöryköitä tomaatti-kermakastikkeessa sekä tandoorimarinoitua kanaa tuorejuustolla, tomaatilla, sipulilla ja paprikoilla. Menua kokonaisuudessaan voi käydä ihastelemassa täältä. Herkullisesta ruoasta voi mennä nauttimaan kaksin tai isommalla porukalla.
Ravintola Himshikhar tarjoaa aitoa nepalilaista ruokaa tuoreista raaka-aineista. Ravintolan kokit loihtivat makuelämyksiä, joiden takia asiakas palaa aina takaisin ravintolaan. Ravintola sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Hakaniemessä.
Voit ostaa tämän lahjakortin tänään ja se on voimassa 09.02.-06.05.2012. Voit ostaa useampia lahjakortteja ja antaa niitä lahjaksi perheenjäsenille tai ystäville.
Samanlaisia diilejä samalta yhteistyökumppanilta
- 1. Hyvänmakuinen ateriankorvikepaketti painonpudotukseen vain 24,90€ (arvo 56,50€)
- 2. Säästä jopa 91% - Opi englantia, ranskaa, hollantia, italiaa, saksaa tai espanjaa Online-Trainersin 6 tai 12 kk:n verkkokurssilla alk. vain 69,00€ (arvo jopa 1020,00€)
- 3. 100€ tai 300€ lahjakortti taidokkaisiin tatuointeihin alk. vain 40€
- 4. Yhden kerran tai kolmen kerran kortti tunnin klassiseen tai urheiluhierontaan alk. vain 19,00€ (arvo jopa 114,00€)
- 5. Miesten hiustenleikkaus ja pesu 1-3 kertaa alk. vain 15,00€ (arvo jopa 94,50€)
Lisää diilejä samassa kategoriassa
- 1. Keittiömestarin neljän ruokalajin suositusmenu kahdelle tai neljälle alk. vain 49,00€ (arvo jopa 200,00€)
- 2. Eksoottinen Kokomon Pacific Brunch kahdelle tai neljälle alk. vain 15,00€ (arvo jopa 64,00€)
- 3. Härän sisäfilepihvit ja alkupalat kahdelle, neljälle tai kuudelle alk. vain 26,00€ (arvo jopa 168,00€)
- 4. Säästä jopa 75% – Kahden, neljän tai kuuden kuukauden salikortti alk. vain 25,00€ (arvo jopa 222,00€)
- 5. Säästä 60% – Tehokasta liikuntaa kaiken ikäisille aikidon peruskurssilla vain 30,00€ (arvo 75,00€)
Lisää diilejä samassa kaupungissa
- 1. Kolmen ruokalajin Tiki-menu kahdelle tai neljälle Kokomo Tikibar & Roomissa alk. vain 40 euroa (arvo jopa 180 euroa)
- 2. Hiusten värjäys, leikkaus ja pesu tai vain mallinmuutosleikkaus kulmien muotoilulla ja värjäyksellä alk. vain 25,00€ (arvo jopa 127,00€)
- 3. Hemmotteleva ja ylellinen 90min kasvohoito sekä kulmien ja ripsien muotoilu ja värjäys alk. vain 35,00€ (arvo jopa 112,00€)
- 4. Lahjakortti pesulapalveluihin alk. vain 20,00€ (arvo jopa 100,00€)
- 5. Säästä jopa 65% – Koiran päivähoito viihtyisässä koirapäiväkodissa yksi, kaksi tai neljä viikkoa alk. vain 60,00€ (arvo jopa 300,00€)
Lisää diilejä Suomessa
- 1. Vain 30,00€ – 1,5h hoitava ja hellivä jalkahoito hieronnalla (arvo 70,00€)
- 2. 1-3 kerran tehokas kasvojen timanttihionta tai timanttihionta ja kasvolymfa alk. vain 35,00€ (arvo jopa 198,00€)
- 3. Säästä 71% - Hemmotteleva kasvohoito selkähieronnalla, jalkahoito tai ripsien ja kulmien kestovärjäys sekä muotoilu alk. vain 10,00€ (arvo jopa 203,00€)
- 4. Säästä jopa 75% – Kasvojen mikrohionta, elvyttävä kulta-kaviaarihoito tai kemiallinen kuorinta alk. vain 35,00€ (arvo jopa 360,00€)
- 5. Säästä 175,00€ – Lahjakortti autokoulun B-ajokorttiin vain 25,00€ (arvo 200,00€)
Ravintola Himshikhar
Siltasaarenkatu 3, 00530 Helsinki