30,00€ lahjakortti naisten vaateliikkeeseen vain 10,00€
Vaatteet viestivät kantajansa persoonallisuudesta ja niiden avulla voi muuntautua tilanteen mukaan korostamalle esimerkiksi sitä leikkisää, asiallista, luotettavaa tai eleganttia puolta itsessään. Vaatteilla voi myös peittää niitä vartalon vähemmän mieluisia kohtia ja korostaa taas sen hyviä puolia. Oli sitten kyse arki- tai juhlavaatteiden hankinnasta, on mukavaa olla ajanmukaisesti pukeutunut ja piristää omaa pukeutumistaan joko yhdistämällä vanhaa uuteen tai hankkimalla täysin uusia asukokonaisuuksia.
SJ Clothing on aivan tuore tuttavuus Ullanlinnan sydämessä. Liike on avannut ovensa nyt lokakuussa. Liikkeessä onkin avajaistunnelmaa vielä marraskuun ensimmäisen viikon ajan, jolloin shoppailijoille on tarjolla myös kahvia ja pullaa. Trendikkään naisten vaateliikkeen päämerkkinä on tanskalainen 2-Biz-vaatemerkki.