The Beatles Show - pääsylippu huikeaan esitykseen 20.4. tai 21.4. vain 17€ (arvo 35€)
ennakkotilaa nyt- 51%
The Beatles Show - pääsylippu huikeaan esitykseen 20.4. tai 21.4. vain 17€ (arvo 35€)
The Beatles Tampereella! Päivän diili vie sinut huikean The Beatles-show'n kevään viimeisiin esityksiin Musiikkiteatteri Palatsissa joko keskiviikkona 20.4. tai torstaina 21.4. vain 17 eurolla (arvo 35 euroa). Beatles Show´ssa yhdistyvät Beatlesin tarina, unohtumaton musiikki ja upeat tanssit. Esitys kertoo kaikkien aikojen suurimmasta rock-yhtyeestä. 1960-luvun alussa neljä liverpoolilaisnuorukaista perustivat yhtyeen, josta tuli ilmiö. Beatles on ohjannut popmusiikin uusille urille, toiminut suunnannäyttäjänä ja asenteenmuokkaajana. Beatles toimi myös yhdistäjänä, se levitti musiikillaan rakkauden ja huolenpidon sanomaa. Yhtyeestä tuli ikoni, jota ilman ei voi ymmärtää rockmusiikin kehitystä. The Beatles Show´ta tähdittävät näyttelijät Miro Honkanen ja Otto Kanerva sekä Kolmas nainen -yhtyeestä tuttu Pauli Hanhiniemi ja Yö-yhtyeessä vaikuttanut Jukka Mänty-Sorvari. Näyttelijät laulavat kaikki Beatlesien kappaleet itse.
Täydellisen teatterielämyksen täydentää illallinen, jonka voit ostaa erikseen. Illallinen alkaa klo 17:45, joten ehdit mainiosti herkutella ennen esityksen alkua klo 19:30. Illallisen alkuruokana tarjotaan munakoisopaistosta, salaattia ja grisseniä. Menuvaihtoehdoista löytyy Pienmonten härkää (häränsisäfilepihvi 38€), Toscanan kanaa (jyväbroilerin rintafilettä 32€), Tonnikalaa Gremolata (tonnikalapihvi 32€) tai Kasvistäytteiset Cannelonit (30€). Tiramisu-jälkiruoka kruunaa upean illallisen.Tervetuloa!