Välillä tulee tunne, että kaipaa jotain hyvää ja herkullista, mutta mieli ei pysty kohdentamaan mikä se jokin voisi olla. Mieli lähtee käymään lävitse kaupan hyllyjä, mutta pullat, keksit ja kakut ovat jotenkin liian itsestäänselvyyksiä ja aivan liian helposti saavutettavissa. No, Päivän diili tarjoaa herkun, joka ei kauhean usein mielessä vilahda, mutta täyttää varmasti suurimmankin herkuttelijan haaveet. Saat
Tampereen Vohvelikahvilasta ihanat vohveliannokset vanilijajäätelön ja kermavaahdon kera kahdelle vain 6 eurolla (arvo 12,40 euroa).
Tampereen Vohvelikahvilassa saat ihanat vohveliannokset vaniljajäätelön ja kermavaahdon kanssa. Lisäksi saa valita joko mansikka- tai vadelmahillon tai nougat-, suklaa-, kinuski- tai mansikkakastikkeen vohveliannosta kruunaamaan. Annoksiin tulee myös strösseleitä. Saat lisäksi annoksen mukana kahvin, teen tai sekamehun molemmille herkuttelijoille. Vohveleita saatavana laktoosittomina, gluteenittomina sekä vegaanisena.
Vohvelikahvila on pieni ja idyllinen kahvila aivan Tammerpuiston tuntumassa lähellä Tammerkoskea. Kahvilan kotikatu suorastaan henkii keskieurooppalaista tunnelmaa ja elämänmenoa. Vuonna 1926 alunperin autotalliksi rakennetussa pienessä kivitalossa on paistettu vohveleita jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Talon historia on tarjonnut oivat puitteet muun muassa suutarinliikkeelle ja kirjasitomolle. Legenda kertoo myös paikalla toimineesta kaupungin ensimmäisestä huoltoasemasta.
Voit ostaa tämän lahjakortin tänään ja se on voimassa 03.02.-20.05.2012. Voit ostaa useampia lahjakortteja ja antaa niitä lahjaksi perheenjäsenille tai ystäville.
Samanlaisia diilejä samalta yhteistyökumppanilta
- 1. Kylpyläliput kahdelle aikuiselle tai koko perheelle Oulun Edeniin alk. vain 15,00€ (arvo jopa 38,00€)
- 2. Vain 10,00€ – Keilarata neljälle hengelle sis. kenkävuokran (arvo 24,00€)
- 3. Kolmen ruokalajin menu kahdelle tai neljälle Ravintola Zinnkellerissa alk. vain 40,00€ (arvo jopa 160,00€)
- 4. Säästä 73% – Hampaiden hellävarainen kevytvalkaisu suuhygienistilla vain 52,00€ (arvo 195,00€)
- 5. Yksi, kolme tai viisi tuntia biljardia alk. vain 4,00€ (arvo jopa 40,00€)
Lisää diilejä samassa kategoriassa
- 1. Säästä jopa 78% – Yhden tai kolmen kk treenikortti energiaa uhkuvaan liikuntakeskukseen monipuolisille ryhmäliikuntatunneille ja kuntosalille alk. vain 20,00€ (arvo jopa 186,00€)
- 2. Kuorinta, kasvohieronta, kasvonaamio, kulmien muotoilu sekä kulmien ja ripsien kestovärjäys 25,00€ (arvo 57,00€)
- 3. Vain 10,00€ − Kahden kerran kortti tankotanssitunneille (arvo 30,00€). Säästä 67%
- 4. Vain 10,00€ - Kolmen kerran kortti tehokkaaseen soutuspinningiin (arvo 21,00€)
- 5. Säästä jopa 3550€ – Henkilöauton pohjatyöt ja maalaus kauttaaltaan tai vapaavalintaisen korin osan maalaus alk. vain 250€ (arvo jopa 5500€)
Lisää diilejä samassa kaupungissa
Lisää diilejä Suomessa