Palvelu on parhaillaan elämys. Sellainen kokemus, joka jättää muiston. Vai mitä sanoisit esimerkiksi sukelluskurssista tai siitä tietokonekurssista, jolla oppisit viimeinkin ohjelmoimaan ja saisit urallesi uutta nostetta. Jollekin toiselle saattaa taas unelmien täyttymys olla se, että kerrankin joku muu hoitaa sen vuoden vihatuimman askareen, matonpesun, ja säästää näin lomapäivät mattolaiturin sijaan vaikka auringonotoon. Kaikki meistä tarvitsevat pientä apua silloin tällöin. Aina eivät omat taidot tai mielikuvitus aivan riitä, ja silloin rientää apuun palvelualan ammattilainen. Vain mielikuvitus asettaa rajat palvelujen kirjolle, ja ainahan sitä löytyy jotain korjattavaa, jota ei ole itse vielä ehtinyt, tai ei vain yksinkertaisesti osaa tehdä. Välillä tämä tarve on suorastaan huutava, kuten silloin, kun revennyt edustustakki pitää saada ehdottomasti räätälille. Välillä taas on aikaa odottaa vähän kauemminkin, ja tuumia, että menisikö sille kielikurssille tänä -, vai vasta ensi syksynä. Ja mietipä vaikka tilannetta kotona: lehtien ja sammaleen peittämä pihamaa kaipaa kenties puutarhasuunnittelua. Ja sellaista päiväähän ei tulekaan, ettei koko huusholli tarvitsisi perusteellista siivousta ikkunanpesuineen. Autokin on taas kerran aivan kuran peitossa, ja pieni putsaus, kiillotus ja renkaiden vaihto pitäisi tehdä, mutta kun ei millään huvittaisi. Aina ei viitsisi pyytää tuttavia apuun tai kiristää lapsia karkkipalkalla talkootöihin. Mikä siis avuksi?
Paljon loistavia palveluita edullisesti
Grouponin palveluiden tarjoukset tuovat kaikki mahdolliset palvelut käden ulottuville. Ja mikä mukavinta, hintakaan ei päätä huimaa, sillä tarjouksillamme säästät jopa 70 prosenttia palveluiden normaalihintoihin verrattuna. Eivätkä nämä diilit lopu kodinhuoltoon, vaan jos olet haaveillut jo pidemmän aikaa esimerkiksi koko selän peittävästä tatuoinnista, tai vähän erikoisemmasta lävistyksestä, niin nämäkin aktiviteetit onnistuvat Grouponin tarjoamilla palvelutarjouksilla. Illallakaan ei ole viihdeohjelmasta puutetta, sillä palvelutarjouksella ovat käden ulottuvilla erilaiset nettipalvelut, kuten musiikin tai e-book:in lataus. Näistä palveluista voi sitten nauttia omaan aikatauluun parhaiten sopivalla hetkellä, ja ihan ilman täydessä ostoskeskuksessa viikonloppuna ryysäämistä. Jos kuitenkin kaipaat ennen sohvaan uppoamista pientä happihyppelyä, niin tästä huolehtii kävely videovuoraamoon, josta dvd-vuokraus onnistuu edulliseen tarjoushintaan. Ja otetaanpa vähän juhlavampi esimerkki: jos ja kun juhlapäivää varten tarvitaan valokuvauspalveluita, tarjoavat tarjouksemme ratkaisun tähänkin pulmaan. Esimerkiksi valokuvaus ulkotiloissa, edulliseen tarjoushintaan, ikuistaa upeat muistot hääpäivästänne, ylioppilaaksi tulon juhlahetkistä tai vaikka lapsen kastejuhlista. Ja saammeko auttaa lahjavalinnoissa? Tarjouksillamme onnistuvat esimerkiksi lehtitilaukset, oiva lahjaidea lähes kelle tahansa. Omaan tyyliään hakevalle voi lahjoittaa vaikka meikkauskurssin, ja tarjolla olevien erilaisten koulutusdiilien määrä on mahtava. Olisiko tarvetta vaikka lakineuvonnalle? Oli palvelun tarve mikä hyvänsä, klikkaa itsesi välittömästi päivän diileihin ja varmista oma palvelutarjouksesi. Ja kerro samalla kaverillekin, tai osta kerralla useampi tarjous jaettavaksi, sillä kivempihan se on yhdessä nauttia, kuin yksin murjottaa.