Arvostele sivu
Rating: 4 of 5
(Ääniä 81)
Groupon puhelimessasi iPhone | AndroidLisätietoa
Groupon Travel
Groupon Shop

Nenäleikkaus edullisesti ja turvallisesti

Kauneusleikkaus on aina asia, jota pitää tarkkaan harkita. Leikkauksissa on riskinsä, mutta nykyään kosmeettiset toimenpiteet ovat jo rutiinia ja ne toteutetaan erittäin turvallisesti. Kokeneet ja huippukoulutuksen saaneet kauneuskirurgit ja taitava hoitohenkilökunta huolehtivat hyvinvoinnistasi, turvallisuudestasi ja operaation onnistumisesta. Nenäleikkaus on yksi tavallisimmista kosmeettisista toimenpiteistä. Leikkauksen syy on yleensä puhtaasti esteettinen, mutta nenäleikkaus auttaa ja on tarpeellinen esimerkiksi onnettomuuksien jälkeen tai jos nenäkäytävät ovat kovin ahtaat. Nenäleikkaus suunnitellaan aina yhdessä potilaan kanssa ja lopputulosta arvioidaan tietotekniikkaa apuna käyttäen. Kuvankäsittelyohjelman avulla näet millainen nenä sopii kasvoihisi parhaiten. Yhdessä lääkärin kanssa teette päätöksen siitä, miten nenäleikkaus suoritetaan. Leikkauksessa on mahdollista lyhentää tai pidentää nenää, kaventaa tai leventää sitä, tai tarpeen mukaan suoristaa, madaltaa tai korottaa nenän eri osia.

tarjouksella nenäleikkaus-operaatio halvemmalla

Kauneusleikkaus on aina hintava toimenpide. Nyt on kuitenkin tarjolla nenäleikkaus tarjous, jonka avulla nenäleikkaus on entistä useampien saatavilla. Tarjoukset voi ostaa suoraan Grouponilta. Nenäleikkaus voi muuttaa elämäsi, tai ainakin peilikuvasi täydellisesti. Tarjoukset ovat huomattavasti edullisempia kuin normaalihintainen leikkaus, ja tarjous kattaa kaikki tarvittavat maksut. Nenäleikkaus suositellaan suoritettavaksi mahdollisimman pikaisesti, mikäli nenä tarvitsee korjausta jonkinlaisen onnettomuuden jäljiltä. Erityisesti lapsilla korjausleikkaukset tulisi suorittaa mitä pikimmin. Tämä tarjous auttaa sinua selviytymään korjausleikkauksen kustannuksista huomattavasti normaalihintaa edullisemmin. Tarjoukset voivat myös olla hyvä lahjaidea, mikäli tuleva potilas on selkeästi kertonut tehneensä päätöksen ja aikovansa mennä leikkaukseen. Kosmeettinen kirurgia on Suomessa hyvin turvallista ja valvottua, joten pelkoon ei ole syytä. Tule ihmeessä konsultaatioon, selvitetään yhdessä minkälainen operaatio auttaisi juuri sinua.
Salasanat
Yhteistyökumppaneitamme

Nauti tarjouksista kaupungissasi Grouponin avulla!

Valitse kaupunki
Medident Oy: Säästä 52% Helsingissä
Säästä 1501€ – Virheetön hymy hammasimplantin eli keinojuuren avulla vain 1399€ (arvo 2900€)
  • first-deal Medident Oy: Säästä 52% Helsingissä
    Säästä 1501€ – Virheetön hymy hammasimplantin eli keinojuuren avulla vain 1399€ (arvo 2900€)
  • first-deal Oulun Koulukadun Hammaslääkärit Ay: Säästä 75% Oulussa
    Perusteellinen hampaiden ja suun tarkastus vain 15,00€ (arvo 59,67€)
  • first-deal Flamingo Spa: Säästä jopa 51% Vantaalla
    Sisäänpääsy kahdelle Flamingo Spa:han alk. vain 37,00€
Uudet diilit eivät enää jää sinulta huomaamatta!
merchants-banner

Ajankohtaiset lahjakortit Säästä jopa 70%

  • Medident Oy: Säästä 52% Helsingissä

    Säästä 1501€ – Virheetön hymy hammasimplantin eli keinojuuren avulla vain 1399€ (arvo 2900€)

    Diili päättyy: 25/05/2013 | 22:59 Osta Lisätietoa
  • Oulun Koulukadun Hammaslääkärit Ay: Säästä 75% Oulussa

    Perusteellinen hampaiden ja suun tarkastus vain 15,00€ (arvo 59,67€)

    Diili päättyy: 27/05/2013 | 22:59 Osta Lisätietoa
  • Flamingo Spa: Säästä jopa 51% Vantaalla

    Sisäänpääsy kahdelle Flamingo Spa:han alk. vain 37,00€

    Diili päättyy: 27/05/2013 | 22:59 Osta Lisätietoa
  • Leader Shop: Säästä 60% Oulussa

    Vielä kerkeää kesäkuntoon – Viikon paketti ACKD Easy Diet -ruokia sekä valinnainen Easy Slimming Geeli alk. vain 49,90€

    Diili päättyy: 26/05/2013 | 22:59 Osta Lisätietoa
  • Ericeira Surf Camp Hostel: Säästä jopa 53% Portugalissa

    Surffauskurssi majoituksineen Portugalissa viikoksi alk. vain 169,00€

    Diili päättyy: 28/05/2013 | 22:59 Osta Lisätietoa
  • Ruissalon Kylpylä: Säästä 50% Ruissalossa

    Loma kahdelle Ruissalon Kylpylässä, sis. aamiaisen, sauna- ja allasosaston sekä kuntosalin käytön vain 75,00€ (arvo 150,00€)

    Diili päättyy: 31/05/2013 | 22:59 Osta Lisätietoa
Vain kolme askelta ja Nenäleikkaus lahjakortit eivät enää jää sinulta huomaamatta!
1.

Valitse kaupunki

2.
3.

Muut nenäleikkaus-tarjoukset